Paikallisuutiset

”Mielummin mettälle ku teatteriin”

Elokuun lopussa, kun taimenen pyynti Inarin kunnan jokikohteilla loppuu, niin Mikko Kokkoniemi ja Leevi Olli laittavat kesäkalastusvälineensä talviteloille. Samalla kun perhokela asetetaan samettipussiin odottamaan tulevaa kalastuskautta, niin katse käännetään tiukasti kohti syyskuun alkupuolella käynnistyvää metsäkanalinnunpyyntiä.

– Metsästyksessä hienointa on se, että pääsee hetkeksi irtautumaan arjesta. Metsässä on mukavan hiljaista, siellä vain kangas rapisee kumpparin alla, kunnes hiljaisuus rikkoutuu koiran haukkuun. Jokainen tilanne, linnun kohtaaminen, on erilainen, ja siitä oppii aina joitain uutta, Kokkoniemi kiteyttää.

– Loppupeleissähän tämä metsästys ei ole mitään helppoa hommaa. Pyydät sitten seisovalla tai haukkuvalla koiralla, niin se vaatii sekä metsästäjältä että koiralta sen, että molemmat tietävät mitä he ovat tekemässä, jotta niitä onnistumisia tulee. Ja ne onnistumisen tunteethan tässä pyytäjän koukuttavat. Sitä kun pääsee hiippailemaan koiran haukulle usean sadan metrin matkan, ja saa vielä sille koiralle ammuttua sen linnun, niin hyvältä se tuntuu, hän jatkaa.

Sekä Olli, että Kokkoniemi ovat molemmat oppineet metsästyksen saloihin vanhempiensa kautta.

– Totta sitä isän matkassa metsällä käytiin ensimmäisen kerran jo ala-asteen ensimmäisillä luokilla, Olli muistelee.

– Kävin ensimmäistä kertaa metsällä ollessani ehkä ykkös- tai kakkosluokalla. Isän ja äidin matkassahan tuonne oli päästävä. Sitten kun ikää alkoi tulla vähän enemmän plakkariin, niin isä otti minut oppipojaksi metsästysreissuille. Hän kertoi linnunpyynnistä, ja siitä että mistä ja mihin aikaan lintuja ylipäänsä kannattaa lähteä etsimään. Meillä oli metsäreissuilla aina myös koira mukana, joten heti aluksi opin, että miten lintua tulee lähestyä, kun koira on saanut sen haukulle, Kokkoniemi tarinoi.

Molempien metsästysharrastus löi mopoiän koitettua uutta vaihdetta silmään.

– Mopoikäisenä sitä lähdettiinkin sitten kaveriporukalla lintujahtiin. Ja muistan minä sellaisenkin reissun talvimaan aikaan, että isä heitti meidät riekonpyyntiin kelkalla, ja tuli hakemaan meidät samasta paikasta, kun pyynti oli päättynyt. Kunnolla minä aloin metsästämään autokortin saatuani. Silloin sitä pääsi kulkemaan missä ja milloin tahansa, Kokkoniemi sanoo.

”Kahvipannu on aina mukana”

– Mettästysreissuille pakataan sen verran kampetta, mitä siellä metsässä meinaa viihtyä. Jos liikkeellä ollaan useita tunteja, niin silloin mukaan otetaan pullaa kahvin kylkijäiseksi, makkaraa ja jotain muuta purtavaa. Lyhyemmällä reissulla sitä pärjää hyvin voileivällä ja vesipullolla.

– Ja jos joku tavara löytyy aina repusta, niin se on nokipannu, metsästäjät kajauttavat yhteen ääneen.

Kokkoniemi kantaa metsällä mukanaan haulikon lisäksi myös lintukivääriä. Olli puolestaan kertoo olevansa enemmän haulikkomiehiä.

– Kun on tarpeeksi taitava, niin sitä pärjää vallan mainiosti myös yhdellä aseella, Olli vitsailee.

– Innostuin tuossa pari vuotta sitten myös jousiammunnasta, joten välillä mukaan sattuu ruutiaseiden tilalle jousiase. Haastavuuttahan se tuo kun jousella pitää pyytää, mutta haasteethan on tehty selätettäviksi, Kokkoniemi naureskelee.

”Metsässä on mukavan hiljaista, siellä vain kangas rapisee kumpparin alla, kunnes hiljaisuus rikkoutuu koiran haukkuun.”