Hyvinvointi

Luton latvoja etsimässä

Itäisen Ylä-Lapin suurimpiin virtoihin kuuluva Luttojoki, joka saa alkunsa Saariselän tunturimaastosta, virtaa kohti itää ja ylittää Venäjän rajan Raja-Joosepissa. Saariselän matkailukeskuksen kohdalla joki on vielä varsin pieni, mutta valtava määrä vettä on vuosituhansien aikana siinä virrannut ja kuluttanut maastoon jyrkkäreunaisen, syvän kurun.

Lutolla on kaksi latvahaaraa, jotka yhtyvät matkailukeskuksen kesäreittien lähtöpisteen kohdalla, juuri siinä olevan sillan yläpuolella. Maastossa liikkuessamme olemme vaimoni Kaarinan kanssa muutaman kerran pohtineet, kuinka kaukana joen lähtöpiste mahtaisi olla ja millainen se olisi. Lokakuussa 2016 asia kutkutti mieltä niin paljon, että lähdimme seuraamaan länsihaaraa ylöspäin. Laanilasta Prospektorin kaivokselle kulkevan reitin kohdalla puro oli jo aika vähäinen ja siitä parisataa metriä ylävirtaan päin oli pieni lampi, johon lorisi usean päivän sateiden jälkeenkin vain pienenpieni virta. Sekin katosi näkyvistä jo muutaman metrin päässä. Kun Lutto virtaa tälläkin kohdin selvässä kurussa, pystyimme päättelemään, että keväällä sulamisvedet valuttuaan kuruun lähtevät tästä osin pohjoiseen ja osin etelään eli tässä on vedenjakaja. Varmistimme havaintomme seuraamalla kuivaa uomaa etelään päin, kunnes siihen ilmestyivät ensimmäiset merkit vedestä, joka virtasi etelään päin kohti Laaninojaa.

Pari päivää myöhemmin lähdimme kulkemaan suurempaa itähaaraa pitkin Hirvaskurua, josta jokiuoma jossain vaiheessa poikkesi itään päin. Ylitimme kesäreitin, joka kulkee Vahtamapään neljän ladun risteysalueelta kuutamoladun ja Prospektorin reitin risteykseen. Jokiuoma oli aika ryteikköistä, mutta ylhäällä törmän päällä oli helppo kulkea. Jatkoimme matkaa, kunnes tulimme latu-uralle neljän ladun risteyksen ja Pispanojan välillä. Puron yli oli latua varten tehty silta. Koska aikaa oli kulunut melkoisesti, emme olleet ottaneet evästä mukaan emmekä tienneet, kuinka kauas pitäisi vielä kulkea, päätimme kääntyä kohti kotia ja palata jatkamaan etsintää myöhemmin.

Taas pari päivää myöhemmin menimme autolla Laanilaan ja marssimme Piispanojan kautta kohti Vahtamapäätä. Ahopään juurelta tälle latu-uralle tulevan yhdysladun jälkeen on vähän jyrkempi nousu ja sen jälkeen uran poikki virtaa puro, joka ilmeisesti on yksi Laaninojan latvahaaroista. Siitä on vielä jonkin verran matkaa Lutolle ja sen yli menevälle sillalle. Jatkoimme puron vartta ylöspäin kohti Vävypään alarinteitä. Emme suinkaan olleet ensimmäisiä Luton latvoja etsineitä, sillä puron varteen oli tallautunut selvä polku ja nuotiopaikkojakin näkyi. Noin 300 metrin päässä sillasta aukeni oikealla pieni lampi, mutta jatkoimme vasemmanpuoleista puron vartta eteenpäin, kunnes ehkä 100 metrin päässä aukeni kaksi peräkkäistä pientä lamparetta taustanaan Vävypää. Ylempään lampareeseen emme löytäneet mitään laskevaa puroa, joten vesi ilmeisesti laski siihen maan alla. Totesimme saavuttaneemme Luttojoen alkulähteen..

Vaikka emme olleet löytöretkellä neitseellisessä maastossa, Luton kauimmaisen latvan löytäminen herätti voimakkaan mielihyvän tunteen. Mieltä askarruttaneet kysymykset alkulähteen etäisyydestä, sijainnista ja ilmenemismuodosta olivat saaneet vastaukset.

Paluumatkan aluksi kiersimme vähän alapuolella olevan, edellä mainitsemani lammen todetaksemme, että siihen ei laskenut minkäänlaista puroa. Suuntasimme Piispanojan latupohjalle, jota pitkin palasimme kohti kotia. Kun matkalla ylitimme Laaninojan latvapuron, päätimme saman tien käydä katsomassa sen alkulähteen seuraavana kesänä.

Viikon verran myöhemmin ajoimme Raja-Jooseppiin, jätimme auton raja-aseman lähellä olevalle pysäköintipaikalle ja suuntasimme kulkumme metsäautotietä kohti etelää. Noin kahden kilometrin päässä on museoalueeksi kunnostettu vanha asutuspaikka, Raja-Joosepin kenttä. Edellinen käyntini täällä tapahtui 62 vuotta sitten, kun olin isäni mukana kalareissulla. Kenttä sijaitsee Luttojoen rannalla lähellä paikkaa, jossa Luttojoki laskee Venäjän puolelle. Jotta museo olisi helposti ihmisten saavutettavissa, rajavyöhykettä on sen kohdalla siirretty kentän rajojen mukaan, mikä on aikanaan vaatinut astuksen muuttamisen. Lukuisat sivujoet ovat kasvattaneet Lutosta jo melko suuren virran, leveyttä sillä on parhaimmillaan yli 100 metriä. Vastakohta latvapuron ensimmäisiin metreihin on valtava. Luoton vedet laskevat Tuuloman tekojärveen ja lopulta Tuulomajokea pitkin Jäämereen.

Raja-Joosepin kenttä on 100 vuotta vanha asumus ja mielenkiintoinen nähtävyys. Kaukana muusta asutuksesta ja tiettömän taipaleen takana on asuttu vaatimattomissa olosuhteissa, mutta komealla paikalla ja hyvien kalavesien sekä riistamaiden äärellä. Mainio päivämatkan kohde vain 70 kilometrin ajomatkan päässä Saariselältä.