Hyvinvointi

Saariselän Sanomat testasi

Luonto- ja kulttuurielämyksiä veneretkellä Ravadas-könkäälle

Saariselältä noin 120 kilometriä luoteeseen sijaitsevalla Lemmenjoella on mahdollisuus tutustua kauniiseen erämaaluontoon veneretkellä.

Saariselän Sanomat osallistui Paltto Elämysretkien järjestämälle retkelle, jossa vierailtiin upealla Ravadas-könkäällä Lemmenjoen kansallispuistossa.

Veneellä erämaahan

Lily-veneet odottivat saamelaisperhe Palton laiturissa, kun saksalaisista, sveitsiläisistä, italialaisista, amerikkalaisista ja suomalaisista koostuva ryhmä pukeutui pelastusliiveihin. Pian niin oranssi väri kuin innokas odottava katse yhdisti kahdessa veneessä istuvaa porukkaa, kansalaisuuteen katsomatta. Luontoelämyksiä oltiin tultu hakemaan ja nyt sitä mentiin.

Saamelaisperheen isä, Heikki Paltto starttasi laiturista ensin ja poika, Nils-Heikki Paltto kuljetti toista venettä seuraten perässä. Sää oli pilvinen ja kuulas. Lemmenjoen tyyni, peilikirkas pinta heijasti joen rantoja ympäröivää metsämaisemaa. Tuli vaikutelma kuin kaunis luontonäkymä olisi tuplaantunut, ihan vain meitä varten.

Kuljimme tasaista vauhtia Lemmenjokea pitkin Njurkulahdesta lounaaseen kohti Ravadas-köngästä. Tämän yli 70 kilometriä pitkän joen ympärille asettuvat Maaresta- ja Viipustunturit ja jokilaakson rinteillä kasvaa vanhaa mäntymetsää. Näkymä veneestä oli vihreä, rannoilla sävyt olivat syvät ja kirkkaat, pitemmällä metsässä tummemmat ja karummat.

Joku veneessä bongasi puiden välistä poron, mikä sai aikaan ihastuneita kommentteja ja rikkoi hetkeksi muutoin hiljaisen tunnelman. Opastusta ei venekuljetuksen aikana ollut eikä sitä tarvittu. Joella avautuvat maisemat, raikas ilma, pieni tuulenvire kasvoilla, tasainen moottorin hurina ja veden solina veneen kyljessä riittivät huolehtimaan viihtyvyydestä.

Reittimme kulki Härkäkosken halki ja tällä kertaa vesi oli niin alhaalla, että suurin osa matkustajista nousi maihin ja käveli rantapolkua pitkin koskialueen ohi. Noin vartin jaloittelun jälkeen veneet odottivat seuraavalla laiturilla ja matka jatkui. Pian saavuimmekin sitten Ravadasjärven rantaan.

Vesiputouksen lumoissa

Heikki ja Nils-Heikki kertoivat lyhyesti tästä Lemmenjoen kansallispuiston alueesta, ja saimme patikointiohjeet Ravadasjärven autiotuvalle, jossa meitä odottaisi retkilounas 45 minuutin kuluttua. Veneet tyhjenivät nopeasti ja putoukselle vievä polku täyttyi pareittain ja pienryhmissä kulkevista retkeilijöistä.

Veden pauhu kuului vaimeasti jo rantaan ja ääni voimistui mitä lähemmäksi menimme. Kun valkoisena vaahtoava vesiryöppy alkoi hahmottua puiden takaa, askeleet saivat lisää vauhtia. Siellä se oli, kallioiden päältä hurjalla voimalla syöksyvä Ravadas-putous, yksi Lemmenjoen kansallispuiston tunnetuimmista nähtävyyksistä.

Ravadasköngäs sijaitsee kahden joen yhtymäkohdassa, jossa Ravadasjoki laskee 10 metriä korkeana putouksena Lemmenjokeen. Jyrkkä putous ja sen kallioseinämien rotko ovat syntyneet osin jäätikön sulamisvesien ja osin nykyisen jokieroosion vaikutuksesta. Myös reunoille uurtuneet hiidenkirnumaiset muodot ovat seurausta näistä.

Kun olimme ihailleet putousta läheltä ja kaukaa, ottaneet kuvia ja tutkineet ympärillä olevia kivenmuotoja ja kallionkoloja, maltoimme lähteä suuntaamaan kohti Ravadasjärven autiotupaa. Sinne oli könkäältä vajaa kilometrin kävelymatka.

Joikua ja poromiehen tarinoita

Polku vei meidät kivestä tehtyjä portaita pitkin ylös jyrkkää rinnettä, josta näki puiden takaa putouksen pauhaavan alavasemmalla. Matka jatkui karunkaunista mäntymetsää pitkin järven rannalla olevalle tuvalle, jonka nuotiopaikalta nousi lempeä savu, kahden saamelaismiehen häärätessä tulen ympärillä.

Itsetehty poronlihakeitto maistui sekä kotimaisille että ulkomaalaisille retkeilijöille, kuten myös suomalainen ruisleipä. Auringonsäteet alkoivat työntyä pilvien lomasta ja valaisivat tyynen järvimaiseman sanoinkuvaamattoman kauniiksi näkymäksi. Nokipannukahvia kävi moni malttamaton jo kyselemässä ennen kuin se oli valmista, mutta odotus palkittiin, sillä Paltot olivat varanneet erämaahan myös kakkua mukaan.

Nils-Heikki kertoi tarinoita poronhoidosta ja muun muassa siitä, mitä kaikkea poromiehen työhön kuuluu eri vuodenaikoina:

- Poromiehen vuosi alkaa vasanmerkkauksesta, joka tehdään yöaikaan kesällä. Sitä seuraavat sitten poroerotukset ja teurastus syksyllä sekä alkutalvesta. Talvella poroja suojellaan pedoilta ja huolehditaan, että niillä on luonnossa kaikki hyvin.

Porot ja saamelaisuus olivat kiinnostava aihe ja poromies sai vastata moniin lisäkysymyksiin. Mielenkiintoisin asia oli kuitenkin joiku, joka sai retkeläiset aivan hiljaisiksi. Nils-Heikki antoi näytteen muutamasta eri joiusta ja kertoi omasta suhteestaan tähän saamelaiseen musiikkityyliin:

- Olen joikannut koko elämäni ajan ja esiintynyt myös tapahtumissa Suomessa ja ulkomailla. Minulla on päässäni joikupankki, josta suurin osa on tietyille henkilöille omistettuja joikuja. Osa on tehty myös joistakin luonnonpaikoista tai eläimistä.

- Joiku koostuu saamen kielen sanoista. Itse teen joikuja esimerkiksi silloin, kun ajan talvella porohommissa pitkiä välimatkoja moottorikelkalla.

Näistä luonto-, kulttuuri ja ruoka-annoksista kylläisinä nousimme takaisin veneisiin ja lähdimme paluumatkalle kohti Njurkulahtea. Auringonpaisteessa tyyni joenpinta näytti entistäkin kirkkaammalta. Veteen katsoessa pystyi melkein näkemään hymyn, joka heijastui kanssamatkustajien kasvoilta.

Retken kruunasi vielä tutustuminen Palttojen piha-aitauksen poroihin ja huopataiteilija Kaija Palton Ateljee Huopapirttiin. Kaijan huovasta ja poronnahasta valmistetut työt kertoivat vaikuttavasti saamelaisuudesta ja ympäröivästä kauniista erämaasta.