Paikallisuutiset

Palsin Tullin tarinoita, osa XXII

Kivenhiojan kultaunelma

Tässä sarjassa seurataan 1970-luvulla alkanutta uutta kultaryntäystä Ivalojoen ja sen sivujokien varsille. Jo aivan sen alkuvaiheessa kullanhuuhdonnasta innostui Lasse Kock, joka oli vaimonsa kanssa Saariselän matkailukaupungin ensimmäinen pysyvä asukas, opas ja kivien asiantuntija. Hän oli kiertänyt 1960-luvun alusta lähtien Saariselän tuntureita, mutta ehtinyt perehtyä myös Ivalojoen kulta-alueeseen.

Kivioppia teini-iästä lähtien

Lasse Kock syntyi Viitasaarella, ja kävi koulunsa Vaajakoskella. Hänen opettajansa oli hurahtanut mineralogiaan, ja innosti oppilaitaan kivien maailmaan. Monen muunkin myöhemmin kullankaivuuseen päätyneen kanssa oli Lassekin lukenut hurmiossa Jack Londonin kirjoja, samalla haaveilleen Alaskan kultamaista ja erämaiden elämästä ylipäätään.

Lasse onnistui pestautumaan Saariselän Tunturihotelliin töihin ja muutti vaimonsa Salmen kanssa Inariin. Kun Saariselälle kaavoitettiin 1970-luvun alussa omakotiasuntoja olivat Kockit ensimmäisiä muuttajia. Talon rakennustyöt päättyivät 1973. Vihdoinkin Lassella oli aikaa ryhtyä toteuttamaan nuoruutensa unelmaa – ryhtyä huuhtomaan kultaa, ja etsimään korukiviä hiottaviksi.

Lasse oli Tankavaaran turistihuuhtomon kautta tutustunut kullankaivajiin, mutta erityisen merkittävä tuttavuus Lasselle oli 1970-luvun taitteessa Moberginojalla kaivanut Viktor Koivula . Tämä oli kiertänyt Ivalojoen kultamaita vuosikymmeniä, ja kaivanut monissa paikoissa Vuijemin latvoilta Louhiojalle ja Ivalojoen pääuomaan. Lasse Kock ajeli usein mopollaan Mobergille seuraamaan ja hiukan auttelemaan Koivulaa tämän töissä. Lassen mukaan Koivula eli melko askeettisesti ja heikoin eväin.

Valtaus Palsinojan latvalle

Lasse tutki Moberginojan lähistöä, ja arvioi karttojen ja tuttujen geologien kanssa, että Palsin latvahaarojen yhtymäkohtaa olisi ehdottomasti tutkittava. Sieltä lähti myös kuiva uomanpainanne kohti Moberginojan Saunajänkää. Paikalta löytyikin kullanmerkkejä, jotka johtivat valtauksen tekemiseen 1973 syksyllä.

Lasse päätteli, että sekä Palsinojan että Moberginojan kulta olisi täältä lähtöisin.

Kesällä 1974 alkoikin innokas huuhdontatyö, ja vieläpä koko perheen voimin. Vaimo Salme sekä lapset Kari ja Pikka olivat monet viikonloput mukana Palsilla, jonne Lasse oli rakentanut tyylikkään turvekammin. Kammin jäänteet ovat vieläkin löydettävissä Tervanpolttaja-Enskan romujen takaa.

Koska perhe ei omistanut autoa, kulkeminen tapahtui siten, että Lasse ajoi mopolla reppuselässään Pikka. Hiukan vanhempi Kari kulki äitinsä mukana polkupyörällä. Pikka Kock muistaa reissut valoisana perhekokemuksena, jossa hänkin opetteli vaskaamaan, isoveli Karin auttaessa isää ränniin lapioimisessa.

Talvikaivuun parissa

Monttu toisensa jälkeen syntyi. Pölymäistä kultaa kertyi kovin niukasti putkeen, eikä syvemmältäkään löytynyt sen enempää. Lasse kiinnostui soistuneesta painanteesta, joka johti Mobergille päin. Monttu syveni, mutta täyttyi poissa ollessa vedellä.

Lasse oli kuullut vanhoilta kultamiehiltä, että kosteisiin paikkoihin saa helpoimmin koemontun talvella. Keväällä 1975 hän jätti ansiotyöt sivuun, ja muutti asumaan kammiinsa. Hän poltti muutaman vuorokauden ajan nuotiota tuossa lupaavassa paikassa, poisti välillä sulaneen maan ja tunkeutui syvemmälle.

Usko rikkaaseen kultamaahan alkoi horjua, kun sulaneesta maasta löytyi vain kullanpölyä. Parin metrin syvyydestä tuli vastaan kuitenkin pieni ihme – paksun soran alla oli noin 20 sentin paksuinen turvekerros. Sen altakaan ei kultaa löytynyt.

Lasse lähetti turpeesta näytteen silloiseen Geologian Tutkimuslaitokseen. Näyte määriteltiin noin 47 000 vuoden ikäiseksi, joten se oli syntynyt Perä-Pohjolan interstadiaalin aikana. Tuolloin mannerjää väliaikaisesti pieneni vetäytyen lähes koko Lapin alueelta.

Uusia yrityksiä

Lasse Kock jatkoi valtauksensa tutkimista joka kesä, mutta Salme-vaimon innostus hiipui. Lapset kulkivat vielä mukana. Pikka muistaa miten Lassella oli tapana tehdä uusi kaivanto aina hänen leikkipaikkaansa. Kultaa tuli kuitenkin kaikkialta vaisusti, pölymäistä kultaa gramman verran kesässä.

Lasse siirtyi yhä enemmän metsästämään kiviä. Hän hioi omia ja muiden löytämiä granaatteja viisteillä briljanteiksi. Tässä taidossa hän saikin mainetta, ja voitti usein Tankavaaran ”Kauneimmin hiottu kivi”- kilpailun.

Lasse osti 1979 Iiro Lindroosin valtauksen Palsin ”Matkahuollon” yläpuolella. Täältä kultaa löytyi jo hiukan paremmin pitoisuuden lähestyessä grammaa kuutiolta. Pahin kultakiima alkoi kuitenkin laueta. Lasse käytti aikaansa enemmän Kultamuseon retkikuntien oppaana, kun joki- ja puronvarsien raunioita kartoitettiin.

Palsin jälkeen Lassella oli kimppavaltaus lähellä Tolosjoen hiekkakuoppia, mutta tästä hän tunnusti suoraan, ettei niinkään kullan vaan korukivien vuoksi.

Reissu Alaskaan

Londonin kirjojen visiot kävivät toteen kun Lasse lähti 1980-luvun lopulla Alaskaan yhdessä Eero Laaksosen ja Seppo Maunon kanssa. Yhteinen valtauskin tehtiin, mutta Lassea kiinnosti matkalla enemmän kalastus ja karhut, joita hän näki useastikin. Seppoa alkoi sapettaa kun Lasse jäi yhä useammin kämpälle makaamaan. Lasse itse kertoi selkäkivuista, mutta tunnusti myös hakeneensa retkeltä jotain muuta kuin kultaa.

Lasse jäi vielä Dawsoniin seuraamaan tuolloin siellä pidettyjä kullanhuuhdonnan MM-kisoja, ja tuli muun kisajoukon mukana Suomeen.

Selkäänsä vedoten Lasse jätti aktiivisen kullanhuuhdonnan yhä vähemmälle. Sen sijaan hänen asemansa huuhtojien arvostamana kivenhiojana vankistui. Hän pääsi myös SAKK:iin vetämään kivenhionnan ja kovien materiaalien käsittelyn kursseja, joita hän hoitelikin eläkeikään asti. Lasse alkoi valmistaa erityisesti karhuaiheisia pienoisveistoksia sopivista kivilajeista, saaden tunnustusta myös muotoilijana. Lassen jäämistöä on tältä osin myös Kultamuseossa.

Vakituinen vierailukohde

Lassen luona vieraili kesäisin valtava määrä kullasta ja korukivistä kiinnostuneita, sekä myös kultaa tutkivia geologeja. Lasse olikin monet kerrat oppaana mm. Herman Stigzeliukselle .

Lassella oli asiantuntemusta, jota alan harrastajat ja geologitkin arvostivat. Tosin hän itse tunsi hiukan alemmuutta virallisia oppineita kohtaan. Kylässä kävi myös usein Hangasojalla kultaa väljästi kaivellut Jaska Mäkinen . Jaskan tapa kailottaa kovalla äänellä sai Salme-vaimon hermot kireälle, syystäkin.

Muut ajat Lasse mieluusti kulki ystäviensä Lasse Skantsin tai Viljami Rannan kanssa eri puolilla Inaria, yleensä kivien perässä. Sydänkohtaus päätti hänen elämänsä helmikuussa 2006.

Vesa Luhta

Kuvat: Pikka Kockin

kokoelmat