Ihmiset

Kilpaporon valmennus vaatii taitoa ja kärsivällisyyttä

Keväisinä viikonloppuina eri puolilla poronhoitoaluetta kokoonnutaan seuraamaan vauhdikkaita ja jännittäviä porokilpailuja. Nopeiden juoksupyrähdysten takana on vuosien määrätietoinen valmennus sekä tiivis yhteistyö valmentajan ja kuskin välillä.

Sodankyläläisellä poromiehellä Timo Vaaralalla on jo reilun kahdenkymmenen vuoden mittainen kokemus kilpaporojen valmennuksesta. Aikaisemmin hän itse myös ajoi kilpailuissa, mutta nyt luottokuskina on jo vuosien ajan ollut Hanna Mikkola. Lisäksi tytär Tuija ajaa harjoitusajot sekä toisinaan myös kilpailuissa, jos opiskeluaikataulut antavat periksi.

Vaarala kertoo, että kilpaporo vaatii vuosien työn ennen kuin sillä pääsee kilpailemaan. Hän itse aloittaa säännöllisen kilpailemisen poron ollessa viisivuotias.

— Jos poroa alkaa kilpailuttamaan liian nuorena, se saattaa juosta itsensä yli eli kyllästyä, Vaarala perustelee.

Alun perin hän itse lähti mukaan porokilpailuihin appiukon innostamana. Harrastus vei miehen mennessään ja tälläkin hetkellä hänellä on valmennuksessa kaksi nuorta poroa, Ällikkä ja Arpinaama, jotka ovat jo juosseet ensimmäiset kilpailunsa.

Vuosien valmistautuminen

Tuleva kilpaporo valitaan jo vasana. Valinnan perusteena voi käyttää jossain määrin poron sukua, mutta Vaarala itse on pitänyt tärkeämpinä poron näkyviä ominaisuuksia.

— Olen katsonut sellaista pitkäselkäistä ja pitkän mallista poroa, ja jos olen päässyt isommasta tokasta valkkaamaan, niin olen valinnut sellaisen, joka pyrkii keulille, hän kertoo.

Valmennus aloitetaan kevyesti, ensin taluttamalla ja opettamalla vasaa kelkan rinnalle. Vasta kolmivuotiaana alkaa varsinainen harjoittelu.

— Jo poroa treenatessa näkee, onko se sellainen pyrkivä ja yrittävä. Ja harjoitusajoissa poron pitää erottua pari sekuntia massasta, jolloin tietää, että siitä on jonkunlainen kilpaporo tulossa, Vaarala sanoo.

Kolmivuotiaana poro juoksee karsinta-ajossa, jossa tavoitteena on alittaa karsinta-aika ja saada kilpailulupa. Nelivuotiaana karsinta-ajan alittaneella porolla voi jo kilpailla jonkin verran, mutta Vaarala odottaa vielä vuoden, ennen kuin aloittaa säännöllisen kilpailemisen.

Jos poro pysyy terveenä, se voi kilpailla jopa 12-vuotiaaksi.

— Varsinkin kuohittu härkäporo, jonka ei tarvitse kiima-aikaan tapella, eikä sille tule vaurioita.

Vaarala itse suosii kilpaporoina hirvaita, sillä niillä on kiimatappeluiden jäljiltä kova peruskunto, mikä helpottaa valmennusta.

Kilpaporon vuosikello

Kilpaporot viettävät kesän ja syksyn vapaana metsässä muiden porojen tavoin. Siinä on kuitenkin omat riskinsä ja myös Vaarala on menettänyt monta hyvää kilpaporoa kesän aikana.

— Hirvasporolle tulee kiimatappeluissa herkästi vaurioita esimerkiksi jalkoihin tai silmiin, ja sen jälkeen sillä ei voi kilpailla. Poro kuuluu kuitenkin luontoon eikä aitaukseen, eli tässä mennään täysin luonnon ehdoilla, hän sanoo.

Jos kaikki menee hyvin, Vaarala tuo kilpaporon kotiin lokakuussa ja alkaa ensi töikseen lihottamaan sitä, sillä kiimatappeluiden jälkeen hirvasporo on myös laihassa kunnossa.

Porolle syötetään monipuolisesti jäkälää, rehua, sieniä ja talvella kerppuja. Heinää se syö vähemmän.

— Sitten kun porolla on pyöreät seljät, sen kanssa aletaan tekemään lenkkiä kelkan tai mönkijän rinnalla. Vielä ennen joulua aloitan oikean treenin kilometrin mittaisella ylämäkikujalla, missä on hyvä vastus.

Kevään Porocup-osakilpailujen ja Inarin porokuninkuusajojen lisäksi Vaarala saattaa kiertää muutaman pikkukisan cup-kilpailuiden välissä ja kuninkuusajojen jälkeen. Kun kilpailukausi päättyy, poro saa olla ensin kotona aidassa, kunnes se keväämmällä päästetään metsään.

— Löysään poron metsään, kun alkaa tulemaan pälvet. Laitan sille Tracker-tutkan kaulaan, että sitä voi vähän seurata ja näkee, mihin tarhaan se syksyllä menee, Vaarala kertoo.

Ei suunnitelmia lopettaa

Tämän kauden osalta Vaarala on lopettanut kilpailemisen. Ällikkä ja Arpinaama ehtivät kilpailla Rovaniemen ja Äkäslompolon Porocup-osakilpailuissa.

Ällikkä juoksi ensimmäisessä kisassaan heti yleisen sarjan A-finaaliin ja sijoittui lopulta viidenneksi. Samalla poro siirtyi kuumaan sarjaan.

— Mutta Ylläksellä se ei uskaltanut tulla maaliin, kun piti juosta ihmismassaan. Samoin kävi Arpinaamalla. Ne ovat molemmat niin arkoja poroja, Vaarala kertoo.

Nyt hän on kuitenkin nähnyt, että molemmat porot osaavat juosta kilpaa.

— Ensi vuonna jatketaan. Ne ovat nuoria poroja ja saavat nyt olla vapaalla. En raski ajaa tänä vuonna enempää.

Vaaralan mukaan todella hyvä kilpaporo pystyy tienaamaan oman ruokansa. Sellainen oli Timon Tumma, jolla hän ehti kilpailla vain kaksi vuotta, ennen kuin poro jouduttiin lopettamaan jäisellä radalla sattuneen liukastumisen vuoksi.

Timon Tumma ehti voittaa kaikki muut kilpailut, paitsi kuninkuusajot, joissa se jäi toiseksi. Jos kilpaura olisi saanut jatkua, Vaarala on varma, että rahkeita olisi ollut kuninkaaksi asti.

— Se oli iso poro, luonnon vireä ja halusi kilpailla. Se oli myös tosi arka, mutta samalla tosi mukava ja helppo käsitellä. Se oli kuin koira minulle, Vaarala muistelee.

Hän kertoo kerran sanoneensa, että kilpaileminen loppuu siihen, kun pääsee ajamaan kuninkuudesta. Toisin kuitenkin kävi, eikä tällä hetkellä ole minkäänlaisia suunnitelmia lopettaa.

— Ei sitä malta. Kun syksy tulee, sitä alkaa katsomaan sillä silmällä niitä poroja, ja loka-marraskuussa alkaa taas treenaus. Ja tietysti keväällä kisoissa tapaa hyviä kavereita.