Hyvinvointi

Päivämukin

Kultalan reitin nousut ja laskut vaativat kuntoa

Saariselän Sanomien Päivämukin-juttusarjassa esitellään retkikohteita, joissa voi käväistä päivämukin eli takaisin parkkipaikalla ollaan vielä saman päivän aikana. Tällä kertaa retkeillään päiväseltään Ivalojoen Kultalassa.

Kutturantien Pahaojan parkkipaikalta ei ole Ivalojoen Kultalaan kuin 12 kilometriä, mutta reitin korkeuserot pistävät kävelijän koville. Matkan varrella on jyrkkiä nousuja sekä laskuja, joten reppuun kannattaa varata kunnon eväät. Perillä Kultalassa kannattaa pitää kunnon tauko ja katsella kaikessa rauhassa Kruunun Stationin miljöötä ennen takaisin lähtöä.

Ivalojoen Kultalaan pääsee monelta suunnalta, mutta kävelijälle helpoin reitti lähtee Pahaojan parkkipaikalta. Kun kääntyy Kutturantieltä Sotaojantielle ja aikansa ajelee huonokuntoista soratietä pitkin, niin sitten on Pahaojan parkkipaikalla. Jos ei halua ajaa kuoppaista soratietä pitkin ja kärsii tippuvan pakoputken syndroomasta, niin silloin ei ehkä kannata Pahaojan parkkipaikalle ajaakaan, sen verran möykkyistä matkanteko voi olla loppumatkasta. Mutta, toisaalta: näinhän sitä sanotaan, että mitä huonommassa kunnossa Lapin metsäautotie on, niin sitä vähemmän on pelipaikoille pyrkijöitä...

Reittimerkinnät vilisevät silmissä

Kun pistää repun selkään Pahaojan parkkipaikalla ja lähtee reitille, niin ei tarvitse kävellä kuin parisataa metriä, niin vastaan tulee kultahistoriasta kertova Pahaojan kämppäkartano. Sitten onkin ylitettävä Pahaojan riippusilta, ja sen jälkeen kävelijä voikin tuntea olevansa erämaan rauhassa.

Kävelymatkan aikana vastaan tulee korpikuusikkoa, tunturipuroja, joiden yli voi kuivana kesänä hypellä lenkkareilla. Kosteikkomaisematkin saniaisineen tulevat tutuiksi. Välillä kävellään jängän reunoja, ja Patatunturin yli kävellessä saa nauttia tunturimaisemistakin. Patatunturilla voi tehdä pienen koukkauksen näköalapaikalle, josta maisemat ovat kaikkein avarimmat. Nattasetkin näkyvät kaukana horisontissa.

Koko reitti on hyvin merkattu. Reitin varrella on oranssin värisiä pilkoituksia puusta puuhun. Kun ollaan kuitenkin keskellä erämaata, niin ei tällekään reitille kannata lähteä ilman karttaa ja kompassia. Jos niin käy, että poikkeaa varmasti merkityltä reitiltä, niin ei mikään estä eksymästä Ivalojoen korpikuusikoihin. Kymmenkunta vuotta sitten näihin maisemiin katosikin ikämies-retkeilijä. Kesti vuosia ennen kuin hänen jäännöksensä löytyivät metsästä. Hän harrasti ufotutkimusta, joten salaliittoteoreetikot tietysti innostuivat...

Jos haluaa pelata varman päälle, niin silloin seuraa reitin pilkoitusta, eikä eksymisen vaaraa ole. Jos kävelee Kultalan reittiä kovalla helteellä, sääsket inisevät korvan juuressa ja jalat ovat kovilla reitin nousuista ja laskuista, niin tuo aina vain jatkuva ja jatkuva pilkoitus voi alkaa jopa tuskastuttaa.

Vesipullo ei tällä reitillä ole elintärkeä, sillä puroja riittää matkan varrella ja niissä virtaa kirkas ja kylmä lähdevesi. Yhden tulipaikan vierellä voi joskus pulputa kirkas kaltio, jossa on savinen pohja. Tuokin kaltio elää omaa elämäänsä - jos pohjavedet ovat matalalla, niin kaltiosta tulee ruskea liejulätäkkö.

Maailman jyrkin alastulo

Kun viimein ollaan Ivalojoen törmällä, Patavaaran laella, niin siellä kannattaa pysähtyä ennen kuin lähtee laskeutumaan rappusia. Näkymät ovat valokuvaukselliset, kun katselee korkealta maisemia Ivalojoen ylälatvoille ja korviin kuuluu jo koskien pauhu. On ihan hauskaa kävellä puisia jyrkkiä rappusia Ivalojoen rantaan. On sanottu, että Patavaaran rappuset ovat Lapin retkeilyreittien jyrkimmät.

Ainakin jyrkimmästä päästä ne ovat. Alaskävely on helppoa, mutta joillakin jalat lyövät sen verran maitohapoille Kultalan pihassa, että kiipeäminen samoja rappuja ylöspäin, onkin jo täyttä tuskaa.

Kultalassa on tulipaikka

Ivalojoen Kultalan pihapiirissä aikaa vierähtää helposti tuntikausia, kun tutkii rauhassa läpi kaikki rakennukset, alkaen Kruunun Stationin päärakennuksesta. Kesähelteellä tuo vanha hirsirakennus tarjoaa viilennystä. Hiljaiseksi vetää, kun ajattelee, että Kultala oli aikoinaan täynnä elämää, kullankaivajia, poliiseja, kokkeja, piikoja, renkiä, venemiehiä, ja kuten aina, siellä missä raha liikkuu, myös korttisuhareita, yleisiä naisia... Nyt Kultala henkii hiljaisuutta. Tulee mieleen myös Kultalan talvi. Eihän silloin kultaa kaivettu ja yksi mies palkattiin Kultalaan talveksi pitämään paikkaa silmällä. Hän on varmasti saanut talvisaikaan nauttia kuukausikaupalla pakkasista ja yksinäisyydestä. Tuollainen asuinpaikka vaatii talvella henkistä kanttia.

Kultalassa on tulipaikka, jossa voi paistella makkarat ja keitellä nokipannukahvit ennen paluumatkaa. Autiotupakin löytyy, jonka suojissa voi taukoa pitää. Yksin Kultalassa tuskin tarvitsee olla, sillä aina siellä on joku vaeltaja. Moni tekee päiväretken ja eväät kulkevat vyölaukussa, mutta jotkut nautiskelevat ihan ajan kanssa ja kulkevat Kultalaan rinkka selässä, yöpyvät autiotuvassa, vuokratuvassa tai teltassa, ja kääntyvät sitten takaisin, tai jatkavat matkaansa vaikka Hammastunturia kohti, tai lähtevät vaeltamaan jokirantaa alaspäin kohti Ritakosken Kultalaa. Ritakosken Kultala on ikäänkuin Ivalojoen Kultala pienoiskoossa - jotkut pitävät sitä jopa hienompana ja sympaattisempana kohteena kuin itse Pääkultalaa.

Ivalojoen Kultalan rannan savusauna on lukittu ja museoitu, joten saunomismahdollisuutta ei ole. Kun päiväretkeilijä on taapertanut takaisin Pahaojan parkkipaikalle ja hypännyt autoon, niin paluumatkalla tekee jo mieli palkita itsensä ja pysähtyä Kutturan Kultakioskille munkkikahveille ja kylmille virvokkeille.