Kulttuuri

Haataja, Antti: Pohjoinen

– jälkemme maailman laidalla

Tammi (2018), 303 s.

Antti Haataja on syntynyt Kajaanissa ja on 41-vuotias luontokirjailija, teemanaan rajat ylittävä Saamenmaa. Hän on itsekin äitinsä puolelta Outakosken Guttormeja. Vuosi sitten hän julkisti yhdessä Pekka Sammallahden kanssa teoksen Tuulessa roihuaa maa, joka julkaistiin Tammen arvokirjasarjassa. Teos sai hyvät arvostelut, mutta harva pääsi sitä lukemaan teoksen hinnan vuoksi, kirjastoista se toki löytyy.

Haatajan uudessa kirjassa teemat ovat samoja, pieneltä osin kuvatkin. Myös kirjoituksen tyyli on vahvasti sama – osin laulavaa runollisuutta, pääosin tiukkaa asiatekstiä ja analyysiä pohjoisimman Lapin elämästä.

Myönteisenä voi pitää Haatajan kriittistä asennetta ihmisen käsitykseen itsestään ja jopa saamelaisuudesta. Kaikesta jää jäljet maisemaan, niin myös saamelaisesta poronhoidosta, joka tekniikan kehittyessä ei enää aikoihin ole ollut tasapainossa luonnon kanssa, toki kuitenkin lähempänä perinteistä luonnonkiertoa kuin tehokkuutta ylistävä ja voittojen maksimointiin pyrkivä länsimainen talousajattelu.

Tieteellisiä arvioita kerratessaan Haataja suomii kuin huomaamatta pohjoisen ihmisten suhtautumista petoihin ja nykyistä nollatoleranssia niin suden, ahman kuin ilveksenkin suhteen. Nämä kaikki eläimet ovat lakanneet lisääntymästä Saamenmaassa. Tärkeän ekologisen tekijän puuttuessa koko ravintoketju horjuu, eikä eloyhteisö ole enää luonnollinen.

Haatajan kirja on kuitenkin ennen kaikkea valokuvateos. Hän käyttää taidokkaasti eläinten pienuutta kuvaamaan maiseman hurjia perspektiivejä, muutoin harmaissa talvimaisemissa. Toki hän eksyy sekä joissakin kuvissaan että teksteissäänkin liikaan taiteellisuuteen. Runolliset tekstit ovat paikoin upeita, mutta monet lauserakenteet ja lauseiden sisältö pelkästään sekavia.

Kokonaisuutena kirja on kuitenkin viittä vaille loistava – se on hieno taidekirja, mutta myös erityisen merkittävä tietoteos. Tiedon arvoa nostaa lisäksi teoksen tuore tieteellinen näkemys. Teoksessa näkyy lisäksi vahva halu ymmärtää tapahtuneiden prosessien kulkua.

Jokaisen syvällisesti Lappiin hurahtaneen luonnon ystävän kannattaa hankkia teos. Teoksessa on paljon tietoa mm. Tenon lohesta ja tenolaisesta kalastuskulttuurista, petoeläinten ekologiasta, ilmastonmuutoksen etenemisestä ja vaikutuksesta pohjoisen luontoon ja elämään, uhanalaisten eläimien, kuten naalin kohtalosta, sekä saamelaisten oikeuksista ja ajattelusta.

Haataja kertoo myös alkuperäiskansan perinteisestä tietämyksestä, jonka avulla saamelaiset ovat selviytyneet luonnossa. Se on siten tottumuksia, yhteisesti sovittuja sääntöjä ja käytänteitä, jotka liittyvät luonnontuotteiden ja resurssien hyödyntämiseen. Haataja kertoo rohkeasti myös siitä, miten perinnetieto on teknologian saatteissa ajautunut oman kontekstinsa ulkopuolelle, sekä saamelaisen kulttuurin muuttuneen murroksen vuoksi monin tavoin kestämättömäksi. Tämä aihe ei ole helppo käsitellä, ja Haatajan uskoisi saavan saamelaisten taholta kritiikkiä, mutta myös hiljaista hyväksyntää.