SAARISELÄN SANOMAT 3/2011
Ivalojoki pitää pintansa
Ivalojoki valittiin vuoden 2005 retkikohteeksi Suomessa. Jo ennen sitä, mutta varsinkin sen jälkeen, joen suosio on ollut kasvussa eikä vähiten sen erämaisuuden ja kultahistorian johdosta. Joki on mainio kohde kajakki- ja kanoottimelojille. Viime vuosina siellä on näkynyt entistä enemmän myös kumilautoilla matkaavia. Tankavaaran kultakisojen yhteydessä pidetyssä kultasymposiumissa keskusteltiin kulta-alueiden kulttuuriympäristöjen säilyttämisestä, hoitamisesta ja merkityksestä matkailulle sekä Geopark-jäsenyyden hakemisesta Lapin kulta-alueille. Ajatuksia Geopark-alueesta ja kokemuksia Ivalojoelta kumilautaretkeltä löydät Saariselän Sanomien ruskanumerosta.
LUE LISÄÄ SAARISELÄN SANOMISTA
Saariselälle hiihtotakuu 10. lokakuuta
Saariselällä hiihdetään tänä syksynyä jo lokakuussa, 10.10. alkaen. Hyvien hiihto-olosuhteiden takuu tuolle päivämäärälle voidaan antaa, sillä Saariselälle on varastoitu tykkilunta yli kesän 15 000 kuutiometriä. Hiihtotakuusta 10.10. muodostuu kunnan ja alueen toimijoiden yhteishanke ja kustannukset jakautuvat latupoolin kesken.
LUE LISÄÄ SAARISELÄN SANOMISTA
Tapani Rantalan maalaamia muotokuvia Sevettijärvelle ja Ivaloon
Taiteilija Tapani Rantalan maalauksia on pysyvästi esillä Sevettijärven seurakuntatalolla ja Ivalon lentoasemalla. Kolttasaamelaisten muotokuviin voi tutustua mallien kotikylässä Sevetissä, lentoasemalla nähtävistä muotokuvista tuorein taas on maalattu Vesa-Matti Loirista.
LUE LISÄÄ SAARISELÄN SANOMISTA
Arctic Arts Weekin teemana Pesä
Hotelli Kakslauttasessa järjestettiin jälleen alkusyksystä Arctic Arts Week. Tänä vuonna tapahtumaan kutsutut veistäjät olivat eurooppalaisia. Mukana oli väkeä muun muassa Baltian maista, Espanjasta ja Itävallasta. Tapahtuman toisen taiteellisen johtajan, Teuvo Tuomivaaran mielestä tapahtuma oli erittäin onnistunut. Yhteisen teeman pohjalta syntyi monenlaisia veistoksia.
LUE LISÄÄ SAARISELÄN SANOMISTA
Hammaskuru remontoitiin
Urho Kekkosen kansallispuistossa on alkukesästä remontoitu Hammaskurun autio- ja varaustupa. Katto ja terassi on uusittu, ikkunat tiivistetty ja niihin on tehty myykilaudat. Tuvassa on nyt uudet kamiinat ja läpiviennit. Remonttia jatketaan myöhemmin syksyllä, jolloin korjataan sisäkatot ja lattiat ja tehdään uudet portaat. Korjaustöitä ja uudistuksia tehdään myös päiväretkeilyalueilla
LUE LISÄÄ SAARISELÄN SANOMISTA
Votkaturistit tulevat tunturiin
Ohjaaja Ritva Savela kuljettaa jälleen bussilastillisen votkaturisteja kahden kulttuurin törmäyskurssille, kun ivalolainen harrastajateatteri Ivaloiset tuo Saariselälle yhden Suomen katsotuimmista kesäteatterinäytelmistä. Esitykset Ivalossa ja Inarissa ovat vetäneet katsomot täyteen ja toteutusta on kiitelty. Ivaloisten toiminnan takana onkin aktiivinen harrastajajoukko, joka katsoo tulevaisuuteen toiveikkaasti.
LUE LISÄÄ SAARISELÄN SANOMISTA
Petronella Opistolla kymmenen vuotta täyteen
Lemmenjoen Pehkosenkurussa toimiva Petronella-opisto on saavuttanut kymmenen vuoden iän. Opisto tarjoaa kaivoksellaan kaikille kullasta ja erämaasta kiinnostuneille kullankaivua perinteisin välinein, ammattilaisen opastuksessa ja varmasti aidossa ympäristössä. Opisto sopii rehtori, kullankaivaja Jukka Kelan mukaan hyvin myös työpaikan koulutus- ja ryhmähengen kasvatuspaikaksi.
LUE LISÄÄ SAARISELÄN SANOMISTA
Jänkhällä jytisee vakaasti
Jänkhällä Jytisee moottoripyörätapahtuman suosio säilyy vuodesta toiseen. Tänä vuonna motoristikokoontumisten osallistujamäärät ovat olleet yleisesti hienoisessa laskussa, mutta Jänkhällä Jytisee kirjasi uuden osallistujaennätyksen. Se on nyt 2043 ja lisäksi motoristeja seuraamassa oli ainakin saman verran katselijoita. Asiakaspalautteen pohjalta mukaan on tullut myös oheisohjelmia, jotka eivät suoraan liity mottoripyöräilyyn. Millaiset olivat tämän vuoden jytinät?
LUE LISÄÄ SAARISELÄN SANOMISTA
|